Sisko Istanmäki:
Liian paksu perhoseksi

Näytelmän tapahtumat sijoittuvat suurimmaksi osaksi pieneen kyläkauppaan Pohjanmaalla 1960-80-lukujen välimaastossa. Ruutinojan Sekatavaraan kauppa-apulaiseksi pestin ottanut nuori Kaisu saapuu uuteen työpaikkaansa intoa täynnä. Kauppias Erni on iloinen saadessaan apulaisen helpottamaan työtaakkaansa. Sen sijaan Ernin äiti Ellida ja sisar Viivi eivät ole kovinkaan tyytyväisiä, kun taloon saapuu uusi asukas. Kaisun ja Ernin työsuhde syvenee hiljalleen rakkaudeksi. Saamaton Erni ja tomera Kaisu yrittävät parhaansa mukaan pyörittää kyläkauppaa jatkuvien rahahuolien alla. Ristiriitoja parin suhteeseen aiheuttavat myös ailahtelevainen Ellida ja huikentelevainen Viivi. Näytelmän surumielisiä tapahtumia höystää lämmin huumori. Itku ja nauru kulkevat käsi kädessä läpi koko tarinan. 

Näytelmän ensi-ilta oli 23. huhtikuuta 2005 klo 19 Rääkkylän koulukeskuksen auditoriossa.

Kirjoittanut: Sisko Istanmäki
Dramatisointi: Heini Tola.
Ohjaus: Tarja Jänis.
Rooleissa: Juha Alanen, Maija Eskelinen, Tellervo Halonen, Ilpo Jorasmaa, Miia Kostamo, Martti Kuronen, Elli Leskinen, Sanna Pippuri, Anne Salin ja Arvo Tikkanen, ääniroolissa Tapio Hämäläinen.
Lavastus ja valosuunnittelu: Jukka Lampinen ja Tellervo Halonen.
Valojen ajo: Saku Tuovinen.
Äänitehosteiden muokkaus: Anne Salin.
Äänet: Jukka Lampinen.
Livemusiikki: Maija Eskelinen.
Puvustus: Tellervo Halonen, Leena Salin.
Tarpeisto ja maskeeraus: ryhmä.
Juliste ja käsiohjelma: Anne Salin.
Norsuperho-piirros: Diana Krivonos ja Anne Salin.
Esitysoikeudet: Suomen Näytelmäkirjailijaliitto r.y.
Tuotanto: Riäkkyteatteriyhdistys r.y.
(Näytelmää ei suositella alle 10-vuotiaille.)